Bertan astutusreissu 2024

P-P PIKAMATKAT JA VI....n Vinjetit 

 (Päivin ja Pitkän pikamatkat, ei suunnitelmia vaan todella nopeaa toteutusta) 

 Lähtö ja syyt Arrant Glamous Gloria, Bertta astutusmatka. Bertan piti lähteä lentämällä, mutta Finnair vaihtoi kone tyyppiä ja riisenin kokoinen boksi ei sitten enää mahtunut koneeseen. 

 Pikaiset valmistelut -Päivi soitti, lähdetkö Hansu mukaan, lupa heltisi kotoota, kiitos Vesan, että vaimo saa harrastaa, joten kalenteri tyhjäksi. Pitihän se lähteä, kun kerran oltiin yhdessä Berttaa tekemässä Korkeakoskella 550 km 2021, seuraavia sisaruksia Bad Rappanaussa 4600 km 2022 ja tämä reissu vain ensi arvion mukaan paljon lyhyempi ) 
-auton huolto ja uudet kitkarenkaat renkaat alle, kun Puolassa ei saa ajaa nastoilla, kiitos AP Auto Bro Arille.
-Päivillä lentohäkin kasaus autoon pakkasessa ja tuulessa, hyvät pehmusteet ja viltit ympärille
-passit, hammasharjat ja evästä autoon.
-Nykyisen paperikartta pulan takia keksin soittaa motoristille ja Eurooppa kulkija Leppäsen Raiculle löytyykö paperikarttoja, niitä oli laatikollinen. Mukan otettiin Euroopan, Puolan, Prahan kartat ja niillä selvittäisiin, jos google uupuisi kokonaan.
-Bertan isännälle Jukalle ilmoitettiin, että soittelemme kun on aihetta tai meidät on pidätetty. 

 Kohti Prahaa ja kennel Goldest Danubius, ssu William Wallace, kv. muotovalio ja nyt kilpailee IGP ja siirtymässä 3. luokkaan. IGP1/270, IGP2/277

 13.12.2024 klo 6:00 Päivi haki minut Kivenlahdesta ja suuntasimme kohti Katajanokkaa Vikingillä mentiin.

 10:00 Tallinna satama, aina niin luottaen google maps ja sen hitauteen antaa informaatio ajoissa, skippasimme tietysti yhden käännöksen, väärin meni mutta edellisestä reissusta oppineena jatketaan vaan, kyllä joskus osutaan oikeaan. 

 Kohti Via Baltika kävi Pikamatkojen punainen volkkari. Apukuljettajana tietysti aivan kauhuissani koska vaikka olen pakettiautoa paljonkin ajanut, niin oman pikku automaatti Yarikseni kanssa on helpompaa matkustaa varsinkin ruuhkissa. No ne renkaat siis sanelivat millä mennään. 

 Nyt osattiin varoa tuota Viron matalaa harmaata roskapöntön näköistä nopeuskameraa, kun viime reissulla tipahti pienimuotoinen maksu virolaiselta järjestelmän valvojalta. Silmäiltiin dieselin hintoja ja ajeltiin kohti päämäärää Praha. Viron osuus menikin aika jouhevasti, jopa aurinko pilkisti jossain välissä ja piti oikein aurinkolasit laittaa nokalle. Loppumatkasta niitäkään ei tarvittu, eikä niitä löytynytkään. 

 Aika jouhevasti päästiin seuravan maahan eli Latviaan. Kun meillä on totuttu, että nopeus ilmoitetaan aina risteyksen jälkeen, piti aina miettiä, että mikä se olikaan. Rouva google maps ilmoitti oman tietämyksen mukaan ja todellisuus oli välillä jotain muuta. Hitto vasta takaisin tulomatkalla tajusin, että kaikki nopeudet löytyvät netistä. Perinteisesti Päivin puhelin ei suostunut google mapsia näyttämään, jolloin epäiltiin jo veli venäläisen signaalihäirintää. Käytiin siinä SuperAlkon jälkeisellä Hesburgerilla klo 13.36 haukkaamassa pienet burgerit, Bertta neiti pissalle, autoon menovettä ja matkaan veli hopea tahi volkkari punainen. Tuossa vaiheessa taidettiin vaihtaa ajovuoroa ja mitenkä sattuikaan, että ns. paskavuorot sattuivat minulle. Latvia meni ilman yllätyksiä, mutta muuta oli tulossa, onneksi kaikkea ei tiedä, muuten olisi fiksumpaa jäädä kotiin peiton alle. 

 Hämärä tuli aina siinä vaille neljä ja pimeys oli sitten pimeyttä. Vanhat silmät joutuivat koetukselle monessa kohtaa. Pitkien kansa piti olla tarkka, ettei rekkakuskit räväyttänyt pitkiä päälle koska siitä olisi seurannut lähes sokeus. Nyt alkoi näkyä pienissä kylissä todella kauniita jouluvaloja katulampuissa ja suuria joulukuusia. Myöskään valaistuista kirkoista ei ollut pulaa. Edellisellä reissulla katselimme kauniita köynnösruusuja ja nyt siis jouluisia koristeita. 

Liettuan raja olikin mutavelliä ja tietyömerkkejä täynnä, google maps käski kääntyä oikealle, mitä hittoa mihin taas kuljetti…ihan pilkkopimeään metsään vaan, nähtiin kauriita ja lehmiä, yksi auto ajoi ohitse. Onneksi paikat on hampaissa hyvin kiinni muuten olisi irronneet. Kyllä tehtiin joku helvetin ympyrä ja yllätys palattiin kääntöpaikkaan. Tässä vaiheessa kuski hyppäsi auton viereen kyykky pissalle, kun ei voinut enää pidättää. No päästiin oikealle tielle ja heti kohta joka ilmansuunnassa sinivilkkuvaloja. Ilmeisesti rajamiehiä. Yhdellä oli kälyinen pieni kyltti, jonka tulkitsin, että pitää pysähtyä. Ajoin sivuun ja ajokortti ja auton paperit, ei pidättänyt. Liekö jostain nähnyt meidän harhailumme ja epäili jotta meillä olisi Puolaan pyrkiviä laittomia kyydissä. Vähän matkan päässä kaikki autot ja rekat sivuun, mutta me saimme jatkaa. Missään ei näkynyt mitään rakennuksia, kun ihan pikkuisen oltiin epätietoisia Puolan vinjetistä. Kello jo yli puolenyön ja alkoi väsymys painamaan, varsinkin Päivillä, kun ei kerinyt edellisenä yönä nukkumaan ollenkaan. Silmätippoja piti jo laittaa silmiin, ettei kuivu kokonaan. 

Nyt kaupunki Ostrow Mazowiecka E67.n oikealla puolella niin alkoi hotellin etsintä. Täysin kuollut paikka, ketään ei näkynyt missään. Aikamme pyörittyä löysimme avonaisen baarin ja he vinkkasivat meille Hotel Restauracja 17. Kaikki ovet suljettu, mutta soittamalla saatiin yhteys ja nuori ystävällinen nainen antoi meille yösijan. Bertta pissalle kamat autosta ja nukkumaan. Silloin alkoi minulle sydäntykytys ilmeisesti väsymyksestä. Päivi sammui kuin saunalyhty ja Bertta siihen sängyn viereen. Paikka oli mielenkiintoinen, vanha viljamakasiini ja tauluissa riitti. Aamulla vielä selvitettiin vinjettiä, onneksi kun tuli henkilökunta minun otsalamppuni kädessä, oli yöllä tippunut sängyn viereen. Lopulta saatiin selville, että Puola on poistanut nuo vit…n vinjetit 2023 alle 3500 kg autoilta. Saatiin Lahdesta viestejä Saijalta, joka hoiti ensimmäisen vahtivuoron Päivin koirilla, lumi inferno oli iskenyt Lahteen. Marian piti astua remmiin, kun pääsi töistä Tampereelta ja lunta oli tullut vaakatasossa ja keskikaistalla oli koko matkan vallit kasautuneena. Todettiin vain, että onneksi kotona eikä meillä tienpäällä. 

Lauantai 14.12. Lähdettiin jatkamaan matkaa kohti Varsovan ohitusteitä, joka oli taas aivan yhtä hauskaa kuin edellisellä kerralla. Näin jälkikäteen miettien Varsovan ohitus yläkautta on helpompi. Toki pitää silmä tarkkana seurata tie kyltti E 67. Jossain välissä soi Päivin puhelin ja soittivat hälytyskeskuksessa, kun oli kotona hälyttänyt savua, siellä oli tuhkaluukku lentänyt 2 m ja koirat ja Maria olivat keittiössä ja selvisivät pamauksella. Onneksi oli koirahoitajaa opastettu etukäteen, ikkunat auki ja tuuletus. Hyvin toimi turvalaitteet. 

Seuraavaksi suunta kohti Lodz, jotenkin google meni sekaisin oikealle ja vasemmalle edes takaisin. Tässä vaiheessa olikin jo selvinnyt ettei 21.7.2021 jälkeen ole tarvittu sitä perkeleen vinjettiä. Puolalaiset nuoret olivat erittäin ystävällisiä ja avuliaita toisin kuin iäkkäämpi väestö, joiden mielestä vain puolan kieli on tarpeellinen. 

Taas pysähdyttiin jonnekin bensa asemalle ja otin ison kartan mukaan ja pyysin henkilökunnalta, että näyttää missä ollaan. Juuri se englantia taitamaton epäystävällinen. Ihana nuori pari auttoi meitä ja olivat menossa samaan suuntaan, joten sanoivat että tulkaa perässä. Kunhan saatiin kartasta kiinni, vilkutettiin valoja ja he pääsivät jatkamaan matkaa nopeammin. 

Lodz jälkeen suunta Wroclaw, sitten kohti Puolan ja Tsekin rajaa Kodowa-Zdroj olisi ylitys kaupunki. En tiedä kuinka pitkään ajettiin pilkkopimeässä pieniä kyläteitä, mutkaisia ja mutaisia, tuntui vähintään 100 km:ltä. Tietyön takia oli myös rekkaliikenne samoilla poluilla. Yhtäkkiä olimmekin jossain vuoren päällä, kun alkoi lasku alas, lunta satoi ja tiet vähän eri lailla kallistettu kuin kotimaassa. Ei tultu kiireellä. Vihdoin bensa-asema klo 19.49 ja vetäistiin evästä, kun aamiaisesta oli jo vierähtänyt semmoinen 9 tuntia. Hodari ketsupilla ja Päivillä maukkaan näköinen piirakka. Kysyttiin nuorilta, onko vielä pitkä matka rajalle, vähänkö niitä nauratti…n. 100 m. Luvattiin, että joulupukki tulee käymään heidän luonansa. 

Tsekin rajan yli ja taas etsimään vinjetti kauppaa, sepä oli haastavaa. Shellin mies sanoi, että he ovat kiinni, eikä halunnut auttaa, en tiedä ymmärsivätkö mitään, kun kiroilin hänen asennettansa puhtaalla kotimaisella. Seuraava pömpeli ukko sanoi, että vain käteisellä, no ei ollut. Päivilläkin alkoi keittämään. Yhytin ystävällisen rekkakuskin, joka yritti auttaa, se muija rahavaihtopömpelistä, joka oli auki 24 h oli kai meitä piilossa. Ok päätimme jatkaa seuraavalle huoltoasemalle, jossa moderni henkilökunta. Sieltä annettiin lappu, jotta vain netin kautta voi tehdä vinjetin. Soitto kotiin Vesalle, tee se meille. Vahvistusta ei saatu sähköpostiin mutta luotettiin että kaikki on nyt kunnossa.

Pitkin matkaa Petra kasvattaja kysyi, milloin olimme perille, oli varannut eläinlääkärin klo 20. No rajalta ajomatkaa vielä n. 4 h, joten ilmoitimme, että emme ehdi ja tulemme aamuksi. Saimme myös majoituspaikan osoitteen lähellä eläinlääkäriä, siellä olimme joskus yhden jälkeen, kun vähän käännyimme vääristä liittymistä. Liikenne oli kuitenkin rauhallista. Majoitus löytyi vaan kukan ei avannut ovea eikä vastannut puhelimeen. Kylmäkin oli, joten autounet ei kuulostanut houkuttelevalta, vaikka varuiksi oli sveitsin armeijan fleesemakuupussit. Aloitettiin soitto kierros paikallisiin hotelleihin, monikaan ei vastannut tahi koira ei ollut toivottu vieras. n 7 km päässä löytyi majoitus Atrium Accomm, Ritkassa ja 2 ihmistä 1 koira ok tervetuloa. Piha oli portilla suojattu ja portti oli kapea, mutta saatiin auto pihalle, kun käännettiin peilit sisään. Otin kamat ja menin sisälle ja Päivi pissatti Bertan. Miehen ilme, kun näki koiran koon niin sanoi ettei käy. Emme lähtenyt pois ja koirakin saatiin sisälle, valkoista väriä ja kirkkaita liukkaita lattioita joka paikassa ja vaalea kokolattiamatto huoneessa. Ehkä reissun siistein majoitus. Menin maksaman, ei ottanut passitietoja, joten pimeä kauppa mutta en kinannut, jotta päästään maaten. Ei myöskään antanut kuittia. Häivyttiin sieltä klo 7. aamulla eikä huolittu edes kahvia. 

Sunnuntai 15.12. klo 7.30 olimme eläinlääkärin Irena Luxovan pihalla Svobody 41, Mnisek p. Brdy ja Petra tuli sinne myös. Eläinlääkäri otti proket ja nyt olikin hyvä lukema. Kyllä sai olla todella ylpeä Bertan käyttäytymisestä eläinlääkärissä, ei hötkyillyt eikä hölmöillyt, vaikka takana pitkä matka. Myös madotus hoidettiin samalla. Parkkipaikalla lähestyi meitä poliisi, IIK eikö olisi saanut pysäköidä. Luuli Berttaa mustaterrieriksi. Siitä sitten kohti Goldest Danubiusta ja kohtaamaan hra Wiliä. Petralla oli kovin kiire, kun olivat lähdössä lomalle, Unkariin ajomatka 3 h. Ei kyllä ymmärtänyt, että meillä oli pikkuisen pidempi siirtymä. Wili olikin erittäin innokas poika, vähän jo pelkäsin, että laukaisee karvoille. Oikea asento löytyi ja minä katsoin kellosta aikaa. Saksalainen Talmuhlen kasvattaja sanoi edellisellä reissulla, että 10 minuuttia ja loput on showta. Wili veti siis vähän show'n puolelle, pyysin lopettaman 15 jälkeläisen kohdalla, ettei sukkaneulonta urakka tule liian suureksi. Bertta autoon ja paperit kuntoon. Tuliaisena vietiin Fazerin suklaata ja jo perinteiset Tovin jälkeläisten villasukat. 15 € iskettiin käteen, kun eläinlääkäri oli unohtanut sen madotuksen laskuttaa. Olisi pitänyt mennä se viemään maanantaina, mutta sanoimme olevamme jo kaukana silloin. Sitten mietittiin, että meillä olisi pari tuntia aikaa pitää loma, siis metrolla kohti Prahan vanhaa kaupunkia kuin turistit konsanaan. Olihan jouluista ja saatiin pari kuvaakin, jotta voitiin kirkkain silmin valehdella reissun syy. Muka pitkä aikainen haave nähdä keski-Euroopan joulumarkkinat., onhan se haave muttei tällä reissulla. Kuumaa suklaa juomaa ja vähän ostoksia, äidille nahkainen kärpäslätkä, eri värisiä ja tuoksuisia Marseille saippuoita ja Päivi osti koirahoitajien tuliaiset ja keksejä plus 2 pientä leivosta, joita koristi kirsikka. Nähtiin markkinoilla joku paikallinen riisenikin. Vähän alkoi olla nälkä, kun edellisen kerran syöty ne hodarit rajalla illalla, äkkiä laskien 16 h syömättä. Löydettiin ihana kahvila Paul ja herkullista sellerisosekeittoa smetanan kera, croisantit ja kuumaan teetä. Vatsatautiselle sopiva ruoka. Tässä vaiheessa Bertan isäntä sai tilanne selostuksen, sitten taas metrolla Petran kadulle. 

Mikä reitti takaisin päin? Ostravan kauniin laakson kautta, kun en suostunut sinne kärrypolulle lähtemään. Kumpuilevia maisemia ja Krakova oli kohde sinne yöksi. Osuttiin tietulliin just ennen Krakovaa ja oli kuin amerikkalaisessa elokuvassa. Löydettiin motelli lentokentän vierestä, ei aamiaista, joten vähän soiteltiin ympäristön hoteleihin. Jaa koirat taas tervetulleita tai ei, yhdessä vaikka tiputettiin koiran painosta 5 kg oli se liian suuri, joten päädyttiin lentokenttä motelliin. Ihan siisti mutta kulahtanut ja aika viileätä, mutta lämpeni nopeasti. Pihassa kuitenkin kamera valvonta, joten auto oli turvassa. 

Maanantai 16.12. Aamulla bensa-asemalta lattet, muuta en noista automaateista uskaltanut ottaa, oli sen verran myrkkyä, kylmälaukusta leivät ja taas matkaan. Tulikin kiertotie ja huokasin, että onneksi emme sinne yöllä lähteneet. Paikalliset ajoivat puskurissa kiinni, mutta sanoin, että ohittakoot jos on kiire. Maanantaina ajettiin 16 h Krakovasta Riikaan.

E77 kohti Varsovan ohitusta, ruuhka-aika, vesisade ja ei oma auto, pulssi taas korkealla. Kuski rauhoitteli itseään hengitys harjoituksella ja harvoin olen niin tyytyväinen, kun valot vaihtuvat punaiseksi. Hyvin Päivi luki karttaa, vaikkei omien sanojensa mukaan osaa lukea. Varsovan jälkeen kohti Suwalkia ja Liettuan rajaa. Nyt oli Päivi ratissa sen keppimeren läpi. Alkoi vinjetin etsintä ja muisteltiin, ostimmeko pidemmän tullessa mutta emme olleet niin älykkäitä. Bensa-aseman rouva, oli se, englantia puhumaton ja alkoi siivota, kun Päivi oli kassalla. Paperi kuitenkin saatiin ja näin vältyttiin mahdollisilta sakoilta. Kun oli pakko keritä tiistaina laivaan, päätimme ajaa Riikaan asti. Minun piti olla valmiina keskiviikkona klo 7.50 Espoon Ikealla Turkuun lähtöä varten liikuntaverstaan pitoon. Riikan tiet sisääntulossa oli aika ala-arvoisia mutta puhelimella löysimme hotellin mihin koira pääsi ilman painorajaa. Respan poika sanoi että 3 minuuttia meillä oli vain matkaa. Taas pieniä pyörähdyksiä, joten kyllä meillä meni puoli tuntia pimeitä, syrjäisiä kujia ja piti vielä parkki löytää kadulta. Kolonia hotelli 50 € ja 10 € koirasta, vanha mutta siisti sekä aamiainen. Bertan kanssa hotellihuoneessa vähän tottista, jotta ei pelkkää matkustamista. Aamiaisella viereisessä pöydässä oli tyylikäs daami ja kateltiin vähän itseämme ei niin tyylikkäinä. Aamulla katoin peilistä ja totesin, että tukka kelpaa kotia asti. 

Tiistai 17.12. Nyt oli jäljellä enää 300 km olisimme ehkä ehtineet klo 16 laivaan mutta itsemme tuntien varattiin 19.30 laivasta paikat. Pieni pyörähdys paikallisella burgerikioskilla, jotta päästiin vessaan ja yllätys juotiin latet, alkoi olla latte kiintiö täynnä. Ajoissa olimme, niin käytiin Rocha al Maren kauppakeskuksessa syömässä ja ihanilla leivoksilla. Jos olisi tehnyt mieli ostaa kenkiä niin valikoimaa oli ja alennusmyynnit käynnissä. Sitten kohti Alkoa, pimeässä ruuhkaisessa Tallinnassa, onneksi oli Päivin ajovuoro. Muutamat tuliaiset ja lastaus jonoon. Laivalla tax-freesta silmäpusseihin linimenttiä, kun alkoi näyttää Johannes Virolaiselta ja tukka muistutti Boris Johnsonia, sekä toiselle mustiin silmänalusiin toisenlaista linimenttiä. No tehoista ei ole vielä tietoa. Ihan pikkuisen laivaa keinutti, kun koko viikon oli kovat tuulet reissussa. Kupit teetä ja sai istua rauhassa. Soitto kotiin, että tulossa ollaan, tule vastaan. Vähän olin pettynyt, kun Tovi oli iloisempi, nähdessään Päivin kuin minut. Vesa ohjasti Päivin Lahden tielle Helsingin läpi ja siitä koukattiin itse kohti kotia. Kotona Kivenlahdessa klo 23 maissa ja Päivi vähän myöhemmin ja vetäisi vielä oman liittymänsä ohitse Lahden moottoritiellä. Päivillä vielä edessä lumityöt, koirien ulkoilutus ja taisi ne ruokaakin saada. 

Matkaa kertyi reilu 3500 km ja dieseliä kului 500 € majoituksiin n. 400 €. Ruokailuihin ei niinkään paljon, kun oltiin koko aika tien päällä. Onneksi oli pussi mandariineja ja Päiville salmiakkia ja minulle hedelmäaakkosia, cocista ja fantaa. 

Tulipa tutuksi lause tunne autosi, vähän joillain bensa-asemalla nolotti kysyä yhdeltä mieheltä, miten saan etupellin auki, jotta voi lisätä lasinpesunestettä. 

Kasvattajan arkea, isoja uhrauksia, jotta saadaan uutta geenipohjaa. Aina tulos on epävarma. Valitset mielestäsi parhaan sijoituskoiran, terveys tutkitutat ja toivot parasta, haet näyttelytulokset ja toivot, jotta sijoituskodissa tehdään paras mahdollinen koiran eteen. Herpesrokotukset, madotukset ja seesteinen elämä. 

Olihan taas reissu ja tuloksia odotellaan, tuleeko Päiville pentuja ja minusta isomummi Bertan pennuille. Ihmeellisesti se ihminen jaksaa, kun on pakko, vaikka muutamien tuntien yö unilla. 

Tšekkiläisyys tulee Tovin isä Basson, Passo Radinien ja Bertan isä Yacamas Degen RS, Remun äidin Justiinan, Justine Tyne Goldest Danubius kautta. Sormet ristiin ja peukut pystyyn, jotta tšekkiläisyys jatkuu. 

Bertta on 1/9 sisarusparvesta, joille terveystutkimukset on tehty kaikille lupauksen mukaan. Tulos on 9xAA lonkat, 9x00 kyynärät, 8x terveet silmät (yhdeltä tutkimatta, kun ei ollut silmälääkäriä kylillä) 

Toivomme Bertan jatkavan isoäiti FI VMVA Arrant My Own Choise, Nellan ja äidin Arrant Ultimate Uscadaran, Tovin jälkiä hyvänä emona. 

Kaksi väsynyttä matkustajaa Hansu ja Päivi sekä